Elinvoimaisen työelämän asiantuntija

“Ei ole olemassa organisaatiota ilman sen jäseniä – tuntevia, kokevia ja toimivia ihmisiä, joista jokaisella on oma tehtävänsä, taustansa ja omat toiveensa. Niinpä näemme jokaisen organisaation aina ihmislähtöisesti, myös omamme.”

Aamoksen maailmankuva – tapamme nähdä ihminen, organisaatio ja ympäröivä maailma – luo vankan perustan kaikille valmennuspalveluillemme. Jokainen valmennuksiimme osallistuva kohdataan yksilönä.

Jokainen asiakasorganisaatio on meille yhteistyökumppani, jonka kanssa teemme maailmasta hieman paremman paikan luoda kannattavaa liiketoimintaa ja tehdä työtä.

Elinvoimainen tulevaisuus rakennetaan yhdessä

Haluamme olla mukana luomassa hyvää ja inhimillistä työelämää, jossa työntekijöiden hyvinvointi nähdään osana tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tulevaisuuden työelämässä korostuvat yhä enemmän yksilölliset taidot ja osaaminen.

Uskomme vahvaan yhteistyöhön ja kumppanuuteen. Kanssamme toimiville yhteistyötahoille olemme vakuuttava ja vaikuttava kumppani. 

Autamme ihmisiä ja organisaatioita menestymään

Tarjoamme yksilöllisiin tarpeisiin sovitettuja konsultointi- ja valmennuspalveluja, jotka keskittyvät urasuunnitteluun ja työnhaussa onnistumiseen, sujuvaan muutostilanteiden hallintaan sekä työnteon organisoinnin kehittämiseen.

Palvelumme auttavat uuden työn löytämisessä, työnhakutaitojen kehittämisessä ja uusien näköalojen hahmottamisessa suunniteltaessa seuraavia ura-askelia.

Yrityksiä autamme muutostilanteiden hallinnassa ja läpiviemisessä – inhimillisesti.

Työllisyyden ja kasvun edistämisen kumppani

Olemme vastuullinen paikallisyhteisön kehittäjä ja haluamme ottaa aktiivisen roolin alueiden elinvoimaisuuden kehittäjänä.

Teemme yhteistyötä työllisyysalueiden kanssa, edistäen paikallista työllisyyttä ja luoden uusia mahdollisuuksia sekä työnantajille että työnhakijoille – samalla parantaen alueellista kilpailukykyä.

Tutustu monipuolisiin palveluihimme ja kysy lisää!

Työllisyyspalvelut

Autamme ihmisiä elämässä eteenpäin. Lue lisää siitä, kuinka voimme palvella yksilöitä, ja kuinka toimimme yhteistyössä julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Sivuiltamme löydät myös kuvaukset alueellisista palveluistamme.

Yrityspalvelut

Asiantunteva kumppani tueksi muutostilanteisiin. Yli 20-vuoden kokemuksella tiedämme, miten muutostilanteista ja urakehitykseen liittyvistä kuvioista selvitään parhaalla mahdollisella tavalla. Tarjoamme esimerkiksi muutosturva-palvelua yrityksille.

Työllisyyspalvelut

Tarvitsetko työllistymiseen tukea? Tutustu tämän hetken toteutuksiin ja löydä itsellesi sopiva valmennus. Palvelut toteutetaan TE-palveluiden ja kuntien asiakkaille.

Työhönvalmennus

Yksilöllinen palvelu sinun tarpeisiisi

Työnhakuvalmennus

Valmentajan ja ryhmän vertaistuki

Uravalmennus

Ryhmämuotoisesti uralla eteenpäin

Verkkovalmennus

Osallistu itsenäiseen verkkototeutukseen

Muut valmennukset

Löydä sinulle sopiva valmennus

Yhteistyön kautta apua muutoksissa tai rekrytarpeissa​

Aamos mukana muutoksessa!

Tuemme seuraavan ura-askeleen tai uuden suunnan löytämistä. Varmistamme mahdollisimman sujuvan siirtymisen muutoksesta eteenpäin. Autamme pääsemään uuden, mielekkään uran alkuun. Kannustamme katsomaan tulevaisuuteen.

IT-koulutukset verkossa ja paikan päällä

Olemme saaneet vuosia palvella yrityksiä, kuntia ja oppilaitoksia koulutuspalveluidemme kautta

Excel-perusteet

590,00 €

Microsoft Teams sujuvaksi

690,00 €

Erinomaisia asiakaspalautteita

Toimimme yhteistyössä monien toimijoiden kanssa

Yhteistyökumppanit

Tiivis yhteistyö luo paremmat edellytykset asiakaspalvelun onnistumiseksi.

Jäikö jokin askarruttamaan mieltä?

Ota meihin yhteyttä ja jutellaan!

Scroll to Top

Kysyttävää?

Lähetä meille viesti